Keittiössämme haisee silakka.

Kun pari päivää sitten kerroin äidilleni haluavani silmälasit, hän sanoi sen kuulostavan teeskentelyltä ja ylpistelyltä. Päätin olla välittämättä. Ostin silmälasit, kauniin mustat, vahvat, jotka olen aina halunnut. Saan odottaa vielä pitkän viikon lasejani, koska saan omat, minulle teetetyt.
Ystäväni kommentoi silmälasejani näin: "Mutta sinullahan ei ole mitään ongelmaa näkösi kanssa. Aiotko pitää niitä laseja?" Tietysti aion.
Näköni kanssa ei tosiaan ole mitään ongelmaa, siksi äitini sanoi silmälasien ostamista teeskentelyksi. En viitsinyt sanoa hänelle sitä, etten tässä tapauksessa välitä lainkaan hänen, tai isäni, mielipiteistään.
En ole kapinallinen nuori, joka ei noudata vanhempiensa tahtoa, mutta tässä asiassa en olisi aikonut kieltoa noudattaa. Sitä ei lopulta tullut. En ehkä ole muutenkaan ihan tavallinen: en juo lainkaan alkoholia, millä ikätoverini välillä rehentelevät, enkä ole koskaan kokeillut tupakanpolttoa. Lisäksi en pukeudu niin kuin osa "kavereistani".
Jos haluat kysyä, kuinka vanha olen, voit arvata luvun kolmentoista ja kahdeksantoista väliltä, ja päättää itse minkä ikäinen minä olen. En nimittäin aio kertoa sitä.

Tässä minä olen. Ruskeine hiuksineni, hiukan outojen vaatteitteni (joista itse pidän), harmaansinisten silmieni, kasvonpiirteitteni, tulevien jykevän mustien silmälasieni kanssa, blogini kanssa, jota kuka vain voi lukea. Haluan kertoa arkipäivistäni, lomastani, tunteistani, aatteistani, vaikeuksistani. Kaikesta.

Lue jos huvittaa. Olisin onnellinen jos lukisit.
Kiitos.